Minä, mainostaja
Kukapa meistä pelipuolella pitkään hilluneista ei olisi joskus törmännyt kolmeen tai kuuteensataan Youtubessa suosiota kasvattaneeseen Let’s Play – videoon, jossa enemmän tai vähemmän ärsyttävä videobloggaaja pelaa ja nauhoittaa peliä yleisöään varten? Suosituimmat näistä hahmoista Felix ”Pewdiepie” Kjellberg etunenässä tekevät miljoonatuloja huutamalla ja hihkumalla mikrofoniin pelottavan, mielettömän tai kammottavan pelin parissa. Osa käyttää minuuttinsa analysoimalla, haukkumalla tai taivaita maalailemalla. Ilmiö on suuri ja jatkuvasti laajentuva. Mainostajat ovat huomanneet saman.
Harva vloggaaja ilmoittautuu pelimedian edustajaksi tai kriitikoksi, eikä koe tekevänsä arvioita peleistä. Siksi heitä ei ainakaan periaatteellisella tasolla koske ne samat kriteerit, joita jonkinlaista auktoriteettia omaavat tahot joutuvat noudattamaan. Monet pelaavat tai ovat ainakin aloittaneet pitämällä hauskaa ja nousemalla sitä kautta persooniensa ansiosta kansansuosioon. Heidän tarkoituksenaan ei ole ollut toimia makutuomareina tai mielipidevaikuttajina, mutta tähän on monien kohdalla menestyksen kasvaessa joko tahallisesti tai tahtomattaan päädytty. Lainsäädännöllisesti tilanne on vähintään yhtä epäselvä, sillä vaikka sekä USA:n FTC että Iso-Britannian ASA molemmat kieltävät ”mainostuksellisen materiaalin esittämisen ilman mainosluonteen julki tuomista”, Youtubessa heiluva hahmo ei vastaa sitä kohdetta, johon kyseiset lakipykälät on alun perin tarkoitettu.
Youtube-persoonilla on miljoonia seuraavia ja konkreettista valtaa. Videoiden kautta saadut myyntipiikit ovat todellisia ja monien indie-pelien kannalta kriittisiä, sillä perinteisille mainoskanaville niillä ei ole asiaa. Saman ovat huomanneet myös organisoidummat vloggaaja-yhteenliittymät, ja esimerkiksi Yogscast tarjoaa nykyisin palvelua, jossa videoita vastaan pelinkehittäjä sitoutuu maksamaan rajoitetun ajan osan tuotoistaan heille. Järjestely kuulostaa jo aika pitkälti samalta, mitä firmat tekevät mainososastojensa sisällä. Mainososasto mainostaa ja saa siitä palkkaa yrityksen kokonaistuloista. Yritysmaailmassa kaikki on pelkkää kukkasta, mutta ulkoisen ja näennäisesti neutraalin tahon toteuttamana homma alkaa haista lievestuoreelle. Allekirjoittanut itse ei ole järjestelyn kanssa sinut, koska pelin kehuminen on liian suorassa yhteydessä kehujan tuloihin.
Isot pelurit kuten EA, Activision ja Ubisoft pyörittävät tietysti omaa rulettiaan pienten tapaan. Näistä diileistä on vaikea saada varmuutta, sillä jokaisella tuntuu olevan oma selityksensä jokaiseen Redditin tai NeoGAF:in salaliittoteoriaan. Näissä tapauksissakin suurin kysymys lienee, millaisten renkaiden läpi vloggaaja joutuu hyppimään saadakseen komission tai rahapalkkion. Riittääkö pelkkä riittävä määrä minuutteja tai iskeekö julkaisija näppinsä myös sisältöön, karsastaen negatiivista kommentaaria. Näiden pelimaailman jättiläisten todellisista liikkeistä lienee mahdoton saada selvää ilman Let’s Play – maailman omaa Edward Snowdenia.
Henkilökohtaisesti olen tyytyväinen, että Youtube ja pelit ovat mahdollistaneet tällaisen uuden ”ammattikunnan” synnyn. Se tarjoaa näkyvyyttä muillekin kuin sliipatuille TV-kasvoille, jotka paikkaavat onttoa päätänsä hampaidensa kiillolla. Siihen asti kun lainsäädäntö saadaan ajan tasalle, toivoisin että vloggaajat itse omatoimisesti lisäisivät läpinäkyvyyttään tuomalla sponsoroinnin ilmi sekä videon tiedoissa että videossa itsessään. Samalla on myös pakko peräänkuuluttaa sitä kuuluisaa medialukutaitoa. Olisi hienoa nähdä mediakritiikki osana vaikkapa äidinkielin opetusohjelmaa mielellään nyt eikä sitten joskus. Hesari ei ole maailman totuus ja kenellä tahansa voi olla ulkopuolisia vaikutteita, jos ei suoraan niin välillisesti omistajan tai ympäristön kautta. Internetin ansiosta meillä on ennen kokemattoman suuri määrä tietolähteitä etenkin pelien kohdalla, joten mielipiteen purematta nieleminen yhdestä lähteestä on vain henkistä laiskuutta. Tai sitten se 30 tai 60 eurolla ei ole omassa taloudessa liian iso siivu riskeerattavaksi.
