Varas tuli, varasteli

Muutama vuosi sitten vuosituhannen vaihteen hiiviskelyklassikko Deus Ex tuotiin nykypäivään tarinallisen esiosa Deus Ex: Human Revolutionin muodossa. Ja Juho näki, että se oli hyvä. Deus Ex oli sopivasti nykypäivää ja historiaa, ja jos typerryttävät pomotaistot unohdetaan, ei minulla ole pelistä pahaa sanottavaa.

Human Revolutionin takana ollut tiimi yrittää saada nostalgiasalaman iskemään toistamiseen, sillä heidän kontolleen sysättiin sen toisenkin vuosituhannen vaihteen hiiviskelypelin nykyaikaistaminen. Jos Deus Exin fanaattiset fanit saatiin niitä muutamaa jääräpäätä lukuunottamatta ihmisvallankumouksen puolelle, niin tokihan tiimi onnistuu varastamaan myös Thief-fanien sydämet, eikö?

Ei välttämättä.

Tehokkaasti kirjoittajien näppäimistöä säästäväksi nimetty Thief on tylsän nykyaikainen muutenkin kuin nimensä puolesta. Toisin kuin Deus Ex, Thief ei jatka kolmen klassikkohiiviskelyn tarinaa, vaan luo omansa. Vaikka päähahmo on edelleen Garrett, ei se kuitenkaan ole se sama Garrett, johon ysärin lopun pelaajat ihastuivat Thief: The Dark Projectissa ja jatko-osissa.

Pelimerkit ovat kuitenkin varasmaisen hyvin paikoillaan: Thiefin näyttämönä toimiva nimetön kaupunki on hieno yhdistelmä keskiaikaa ja teknologista vallankumousta. Pimeitä varjoja, varomattomia vartijoita, alistettuja asukkaita ja tappava kulkutauti, asetelma on herkullinen ja erinomaisen sopiva gootahtavaan hiiviskelyyn.

Pekka peruspelaaminenkin on lähes kohdillaan. Garrett joutuu piiloutumaan varjoihin, varomaan melun tuottamista ja välttelemään väkivaltaisten vartijoiden katsetta. Koska Garrett on varas eikä murhaaja, täytyy vartijat joko kolkata tai välttää kokonaan. Hubikaupungissa liikkuminen on kiitettävän vapaata, joskin etenemisreitteinä toimivat ikkunat ja ovet sekoittuvat turhan usein pysyvästi lukittuihin kollegoihinsa.

Miksi sitten netin hiivamieli haukkuu Thiefin maan rakoon? Koska siinä on myös paljon sitä, miksi monet asiat nykypäivänä ovat niin pielessä. Vaikka hubimaailma on vapaa, ovat itse juonitehtävät ahtaita putkia, vartijat ovat tekoälyttömiä idiotteeja, Garrettin vapaus käyttää esimerkiksi köysinuolia on sidottu tylsästi valmiisiin pisteisiin ja niin edelleen. Listaa voisi jatkaa, eikä nimettömän kaupungin Batmaniksi ahneesta ja ovelasta mestarivarkaasta muutettu Garrett ole listan häntäpäässä.

Silti, uusio-Thief ei ole lähellekään niin huono peli, kuin katkerat fanit plebeijikannattajineen huutavat. Etenkin, kun kaikki kohteet merkitsevän Fusion-tilan ottaa pois käytöstä, on peli aivan mallikasta hiiviskelytoimintaa keskivertoa kiinnostavammassa maailmassa. Harmillisesti vain lähihistoria muistaa edelleen erinomaisen Dishonoredin, jota ilmestyessään syystäkin verrattiin vanhoihin Thiefeihin. Dishonored oli parempi Thief kuin mitä uusio-Thief on, mutta se ei tarkoita, etteikö Garrettin uusilla seikkailullakin olisi paikkaansa pelaajan hyllyssä.

Thief ei ole se peli, minkä nykypeliskene tarvitsee, se on peli, minkä se ansaitsee.

Juho Penttilä

Thiefin näyttämönä toimiva nimetön kaupunki on hieno yhdistelmä keskiaikaa ja teknologista vallankumousta